Iloinen perhetapahtuma

Eli Maru sitten ponnisti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kaksi punaista poikaa ulos!

Itselläni ei ollut mahdollisuutta päästä paikalle mutta maanantaina suhasin tuhatta ja sataa Nokialle nuuhkuttelemaan pentupalleroita. Synnytys oli sujunut ongelmitta mutta ilmeisesti ääntä oli Marusta lähtenyt. Vähän kuvasaastetta palleroisista:

Käydessä tuli sellainen fiilis että olisin voinut jäädä pentulootaan nukkumaan Marun ja pentujen kanssa mutta tulin kuitenkin kotiin, taidan ensikerralla käydessä ottaa M:n mukaan,

ja pianhan pennut ja Maru tulevatkin meille hoitoon.

Kennelnimikin alkaa olla selvillä ja kohta saan paperit vetämään, yipee :)

Kuu kiurusta

Ja niin edespäin.

Aika rientää ihan hillitöntä vauhtia ja meidän vauva tekee omia vauvoja, eli Maru astutettiin Nipolla (Kazagoshi No Benikaze Go Yokohama Atsumi) ja ensimmäinen laskettu aika eli 58 vuorokautta olisi sunnuntaina. Onneksi vastuu tästä pentueesta ei ole vielä minun harteillani, vaan koiran sijoittajan. Tämä hermoheikko sijoituskoiran vastaanottaja käytti koiran lääkärillä "ihan varmuuden vuoksi" ripulin takia. ;) Parempi katsoa kuin katua.

Tarkoituksena olisi kuitenkin mennä seuraamaan synnytystä ja ottaa pentue hetkeksi aikaa meillekin hoitoon toukokuun puolella.Mikäli kaikki menee hyvin ja Maru on äitiainesta, voi olla että teetän itse oman ensimmäisen pentueeni kesällä 2011.

Alla olevassa kuvassa Maru on tiinenä viikolla viisi. Tiineys alkoi näkyä jo melko varhaisessa vaiheessa ja pentujen liikkeet pystyi tuntemaan jo viikolla 7.

Maru lähtikin toiselle omistajalleen jo viime sunnuntaina ja siitä asti on ollut olo onneton, asunto tuntuu todella tyhjältä ilman koiraa ja tekemisestä on miltei puutetta.Garderobikaan ei näytä samalta ilman "viimeistä silausta" eli koirankarvoja.

Kevätsäästäkin nauttiminen on hankalaa ilman karvaturria, ja vieroitusoireissa lenkitetään kaverienkin koirat.

Moni asia on saanut uusia käänteitä kevään myötä ja niin minäkin läpäisin kasvattajan peruskurssini ja tulin valituksi Akita ry:n hallitukseen. Nyt olisi jäljellä enää yhdistystyöhön uudestaan orientoituminen ja kennelnimen keksiminen.

Kova koirakuume ei ole iskenyt vain Marun pentuja odottaviin koteihin, vaan myös emännällä kuumottelee kovasti toinen koira. Pennun saapumisajankohta ja jopa rotu on vielä hämärän peitossa, mutta ehkä kesää kohti kirkastuu.

Tuiren blogissa oli haaste johon ehdin vasta nyt vastata, ja kaivellessani kuva-arkistoja osui silmiini seuraavanlainen otos:

Tämä ei ole vauhdikkain tai hauskin kuva mutta kuvassa näkyy pikkukippuran lempipuuha talvella lumenpaljoudesta nauttien; ihmisten kengistä lentävien lumien pyydystys.

Vähämielisten puuhaa voisi joku todeta, mutta kaipa kaikki omistajat näkevät koiriensa hölmöissäkin hommissa jotain hellyyttävää.

Omat kotisivutkin ovat työn alla mutta ne tuon ihmisten tietoisuuteen vasta niiden valmistuttua, kukapa sitä kehtaisi puolivalmista esitellä.

Marun kotiuduttua olisi tarkoitus saada mamma ensin kuosiin ja toipumisen jälkeen palautella mieleen vanhoja asioita jäljestämisen saralla ja mahdollisesti opetella uusia koiratanssin parissa mikäli harrastusryhmä löytyy. Kesälomasuunnitelmat ovat vielä auki mutta kaikkea mahdollista autoreissusta Norjaan ja roadtrippiin on pyörinyt mielessä. Näyttelyissä varmaan näkyy taas syksyn puolella jos neiti suvaitsee kasvattaa karvaa. Voittaja oli karvas muistutus siitä kuinka näiden karvanlähtöaikataulun varaan on turha laskea mitään.

Pääskysestä ei päivääkään, sitä odotellessa.

2010 ja tepposet mielessä

Hopsan!

Kovasta uhosta huolimatta bloggailu on jäänyt vähemmälle oikean elämän sivuuttaessa virtuaalisen.

Joulun vietimme Itä-Suomessa ja kuten vieressä olevasta kuvasta voi kukin tihrusilmillään katsella niin maisemat olivat jouluisempia kuin joulu itse. Vaikka pakkasta olikin päivittäin se -20 celsaa tai enempikin niin ulkona vietettiin päivittäin useampi tunti molempien koirien kanssa.

Ketunpoika nosteli tassujaan ensimmäisten pakkasten lyödessä sisäkissat kumoon Pirkanmaalla mutta karaistui melko nopeasti, jopa niin hyvin ettei kotoseudulla käydessä suostunut tulemaan sisälle lainkaan! Lumessa möyriminen on yksi kippuraisen mieluisampia aktiviteetteja, eikä sillä itselläänkään luultavasti ole sanoja kuvaamaan sitä fiilistä kun heräsimme aatonaaton aamuna ja lähdimme kaksin metsään etsimään kuusta jonka sitten kaadoimme ja raahasimme kotiin.

Kotona on aina mukava käydä, vaikka tuntuukin että Marun maksimaalinen vahtivietti kasvaa aivan uusiin ulottuvuuksiin isoa omakotitaloa vartioidessa ja huutia saavat niin tutut kuin tuntemattomatkin. Eläimet eivät onneksi tällä kertaa jaksaneet kiinnostaa vaikka pihalla käyskentelivätkin, red devil oli kiinnostuneempi kiusaamaan toista koiraa kuin "riistaa".

Piipahdimme myös Savonlinnassa tapaamassa ensimmäistä kertaa ystäväni mittelin Simon, josta en harmikseni tajunnut ottaa kuvaa, mutta kyseessä oli hurmaava herraskoira! Tietysti Maru sai myös riehua anopin shiban Andyn kanssa, näiden päästessä yhteen ei touhussa yleensä ole mitään tolkkua. Huomaa tosin alempi onnistunut yhteiskuva.

Joululomaan liittyi paljon huisketta ja vilinää vaikka hermo lepäsikin, mutta Hämeeseen on aina mukava palata, vaikkapa sitten arjen merkeissä.

Uusivuosi meni rauhallisesti kuten viime vuonnakin, punaniskaa ei paljoa raketit ja pamaukset kiinnostaneet. Fiiliksiä on varmaan helpoin demonstroida kuvalla. Ainoa ero viime vuoteen taisi olla se että tänä vuonna emäntä raahautui kotiin neljältä töistä tullessaan

:-)

Tälle vuodelle on luvassa toivottavasti kaikkea jännää Marun ensimmäisestä pentueesta mahdollisesti toiseen karvaiseen perheenjäseneen, ehkä tämäkin onnistuu kampeamaan itsensä vihdoin kouluun työnteon mikä-mikä-maasta.

Tulevasta pentueesta johtuen jää meidän näyttely- ja jäljestystoiminta ainakin alkuvuodesta katkolle, mutta ensi syksynä toivottavasti ollaan terässä taas.

Mukavaa alkuvuotta kaikille toivoo shiba ja emäntä.

No tottakai

se oma pikku kippurankäppyrä alkaa heittämään upeaa, vaivalla kasvatettua turkkiaan pois kun pitäisi mennä kansainvälisiin näyttelyihin! Minusta on melkein oikeasti hauskaa laittaa rahaa ei-mihinkään.

Kiitos Maru.

Eli Jyväskylä KV:ssä nähdään ensi viikonloppuna, ja Turku KV:ssä 28.11, ja Helsingin Voittajassa 12.12.

Minä olen sitten se kiukkuinen nainen sen punaisen (jos hyvin käy), sinisen tai keltaisen nauhan kanssa kehän reunalla haukkumassa tuomaria ;)

Kohti joulua

Vihdoin ja viimein saatiin lumivaippa tänne Hämeeseenkin. Onhan se ehtinyt jo sulaa osittain mutta hälläväliä, niin pitkään kun siitä saa lumipalloja tehtyä on nelijalka tyytyväinen.Ainoa huono puoli lumessa on että verijälkiharrastus jää toistaiseksi tauolle kunnes on taas sulaa.

Kävimme pitkästä aikaa Etelä-Savossa humuamassa koko poppoo, josta mukaan lähti Marulle tuoreita kanan ruhoja, hirvenlihaa ja ankan räpylöitä. Neiti punapaula sai myös toteuttaa itseään takaa-ajon merkeissä, vapaana olevat lampaat olivat vaeltaneet jostain syystä metsään josta suuri metsästäjä ne bongasi ja karkoitti takaisin ruokintapisteelle.

Monikaan asia ei tuota yhtä paljon tyydytystä kuin se, että voit lähteä koiran kanssa lenkille ilman hihnaa suoraan pihasta.

Köllimisen taito

Niinä päivinä kun emäntä on kiireinen, tai viettää luvattoman paljon aikaa töissä, tai sattuu olemaan juurikin kipeänä, voisi olettaa pikkushiban olevan jokseenkin räyhäkkäänä mikäli eskokaan ei lähde käyntiin tai kunnon lenkille ei yksinkertaisesti ehdi. Kaikkea sitä.

Shiboilla kun tuntuu olevan myötäsyntyisenä ominaisuutena tehdä köllimisestä ja lepäilemisestä taiteeseen verrattavaa ajanvietettä.Moni kippuran omistava lukija voi varmasti yhtyä tähän mielipiteeseen.

Ylläolevassa kuvassa etumpana Maru ja taempana Ukko (Hisamitsu av Enerhaugen) ottavat lepidoa rankan matsin jälkeen.

Välillä tuntuu jopa luonnottomalta kuinka pitkiä aikoja koira (tai shiba) voikaan nukkua. Enimmillään töissä on sen 8 tuntia, jonka jälkeen

aktiivista touhua on päivästä riippuen 3-4 tuntia, ja lopun ajan Mauri sitten nukkuukin jos ei kalua luuta tai nuoku hereillä. Lahjakkaimmat varmaan laskivatkin nukkumisajaksi noin 20 tuntia per päivä, mikä onkin melkoisesti.

Mielenkiinnosta kuvailimme jonkin aikaa tietokoneen kameralla mitä koira oikein tekee sen ajan kun kaksijalkaiset viipottavat leipätyössä.

No, se nukkuu. Kuljeksii. Nukkuu. Tuijottelee ikkunasta. Nukkuu. Syö luuta. Nukkuu.

Hienointa tässä ajanvietteessä on se, että sitä voi harrastaa lähestulkoon kaikkialla; junassa, autossa, vieraassa asunnossa, yksin, seurassa, ulkona, sisällä, sängyssä, lattialla, jne ym . Ajalla ja paikalla ei ole juurikaan edes väliä kun punikki päättää ottaa aikalisän ja heittäytyä kerälle tuhisemaan koiranunta nähden.

Kuvassa koira on tunnistanut koiran ja yksi asia on johtanut toiseen,päiväuniin nimittäin.

Maru ei tälläkään hetkellä reagoi "lenkille"-käskyyn, kölliminen on pahasti kesken.

Koira minun makuuni, onhan sitä lenkillä tänään käytykin jo luvattoman monta kertaa (4 kertaa). M ei tosin anna periksi, on jo takki päällä kun pikkushiba vasta venyttelee.

On metsään tullut jo syys

Kun emäntä onnistuneesti nappaa jostain ensin korvatulehduksen ja sen jälkeen enterorokon, alkaisi pieni shiba olla varmasti aika kiukkuinen mikäli lenkkeily jäisi sairastellessa minimiin noin kolmeksi viikoksi. Onneksi on auto (uskollinen Ford Escort, aka Esko) ja vähän matkan päässä rauhallista metsää johon voi pinkeän punakarvaisen laskea juoksemaan turhat energiat pois.

Syksyn tullessa metsään siellä tuoksuu ihanalta. Parivaljakko emäntä ja shiba oleilisivat kuusikossa varmasti tuntikaupalla jos ei kolmas pyörä M hätistelisi nenän vuotaessa innokkaita samoilijoita kotiinpäin viltin alle nuhaflunssan vielä jyllätessä.

Monilla on koirien irtipidosta eriäviä mielipiteitä, toki riippuen tilanteista ja tekijöistä.

Mielestäni irtipito on maalaisjärki takataskussa pitäen sallittua, kunhan koira on luoksetulovarma jos ollaan yhtään vilkkaammalla alueella, tai sitten mennään tarpeeksi metsään ettei tarvitse pelätä muita vastaantulijoita. Erikseen on vielä metsästys- ja koirien kiinnipitoajat jotka kannattaa pitää mielessä.

Maru on saanut olla paljon irti pienestä pitäen, mikä sai pikku-kippuran aluksi kiljahtelemaan vastahankaisesti kun otin käyttöön kaulapannan ja taluttimen. Totuttelun jälkeen on kaikki sujunut hienosti, mutta olen silti halunnut ettei Maru unohda luoksetulon jaloa taitoa, ja onhan vapaana juokseminen koiralle mitä parasta liikuntaa, ja sen takia käymmekin viikosta riippuen 4-5 kertaa metsässä tai hiljaisessa koirapuistossa kirmaamassa vapaana.

Mikään ei lämmitä sydäntä yhtä paljon kuin pieni punainen, joka ähisten juoksee viereen, heittää shibahymyn ja singahtaa uudestaan mättäiden väliin tullakseen hetikohta näyttämään sikasiistiä keppiä joka juurakosta irtosi. Eikä emännänkään tarvitse juuri rasittaa kärsinyttä tomumajaansa tällä liikuntamuodolla, kunhan tallustelee perässä ja muistaa välillä mennä puun taakse piiloon ettei kippuraisen huomio herpaannu liikaa.

Haaveena olisi päästä jossain vaiheessa parin päivän pidemmälle metsävaellukselle teltan kera, mutta saattaa olla että reissu siirtynee ensi kesään. Mökkeily on osiltaan ollut tämän kesän parasta antia juurikin metsän läheisyyden ja kaikkien rentoutumisen kannalta. Grilli kuumana, kalja kylmänä ja koira vapaana.

Taas salkkareiden pariin, ensi kertaan.