Mistähän se kaikki sitten lähti?

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi oman blogin, onhan se toki äärettömän vaikeaa tehdä tämä valmiilla ja ilmaisella ohjelmalla.

Aikana ennen Marua luin kärsimättömänä toisten blogeja ja kotisivuja shiboista, ja olin suorastaan raivoissani kun harrastajat ja kasvattajat eivät jakaneet kokemuksiaan koiristaan päivittäin ja päätin että oman koiran saatuani aion jakaa kaiken heti blogissani jotta muut tiedonnälkäiset voisivat tyydyttää sammumatonta janoaan kyseisestä rodusta.

Toisin kävi ja totuus oli tarua ihmeellisempää, uppouduin täysin ensimmäiseen kippuraani suomatta juurikaan ajatusta ihanan yhteiselomme jakamiselle.

Saatuani nyt nauttia vuoden verran pienokaisestani, joka alkaa muuten olla jo aika iso tyttö, löysin tyhjän kolon elostani ja mikäs sitä kävisi paremmin paikkaamaan kuin koirablogi!

Lapsuudenkodissani oli kaksi koiraa, joista toinen vielä elää äitini luona, mutta ajatus omasta citykoirasta alkoi itää kun ystäväni ottivat koiria ja höpsähtivät täysin.

Mietin että koira olisi loistava ajatus, mutta mikä koira? Pystykorvat ovat aina olleet mielestäni erityisen viehkoja, ja mittelspitz oli ensimmäinen johon ihastuin. Pentu oli jo melkein varattuna kunnes selasin vielä kertaalleen rotuja läpi ja sydän pysähtyi S-kirjaimen kohdalla; shiba. Pieni. Punainen. Pystäri kippurahäntää myöten. Ei mökyä. Siisti. Täydellinen.

Olin myyty. Päätöksestäni siihen kun Maru muutti meille kului noin viitisen kuukautta, ehkä elämäni pisimmät viisi kuukautta. Ja millainen sydäntensärkijä mukaani Itä-Suomeen lähtikään. Kuukauden Marun tulon jälkeen muutin Tampereelle, suomen Manchesteriin, jonne kotiuduimme hetimiten pienen alkuhapuilun jälkeen.

Tampereella vuoden asuneena voin sanoa että täällä on ihan mukavaa, jos ei lasketa sitä että ihmisillä tuntuu olevan puhevika ja suurinta herkkua on verinen ryynimakkara.

Marun virallinen omistaja asuu parinkymmenen kilometrin päässä, (Maru on siis sijoituksessa minulla, ja siirtyy omistukseeni vasta pentueen jälkeen) ja olemme saaneet shibapiireistä mukavia tuttavia jotka asuvat melkein naapurissa.

Kamera on kirjaimellisesti ollut hyllyllä enkä ole juuri kuvannut touhon touhuja, mutta lupaan ryhdistäytyä tässä suhteessa. Onneksi Tuire ottaa niin paljon hyviä kuvia ettei minun juuri tarvitsekaan räpeltää 4 megapikselin pskakameralla.

Näyttelyissä olemme käyneet puolisen kymmentä kertaa, ja 20.09.09 Hyvinkään ryhmänäyttelyssä saimme ensimmäisen ERIn! Aiemmin Maru on niittänyt EH:ta ja H:ta, ja tästä intoutuneena Maru on tällä hetkellä ilmoitettu Jyväskylän ja Turun kansainvälisiin näyttelyihin sekä Hämeenlinnan Tuuloksen ryhmänäyttelyyn joissa meidät voi bongata.

Näihin tunnelmiin, Salatut Elämät alkaa kohta joten palaan astialle kun on jotain asiaakin.